Uutiset

Uutiset

Air Guitar World Championships

23.–25.8.2023 Oulu, Finland

Mustissa hevosissa mukana ennätysmäärä eri maita

Toinen ilmoittautumiskierros Mustien hevosten karsintaan päättyi viime viikolla tiistaina 15. heinäkuuta. Mustille hevosille on nyt ilmoitettu valinnoista. Tänä vuonna järjestäjät yllätti huikea määrä hakijoita, joista suurin osa ilmoittautui mukaan haun toisella kierroksella. Pientä uudelleen suunnittelua vaadittiin, jotta mahdollisimman moni halukas Musta hevonen voitiin ottaa karsintaan mukaan kisaamaan.

Mustien hevosten määrä ei ollut ainoa yllätys, sillä myös eri maiden edustajia ilmoittautui mukaan ennätysmäärä. Oulussa tasan kuukauden päästä torstaina 21. elokuuta käytävässä karsinnassa on mukana kilpailijoita yhteensä 12 eri maasta – Taiwanista, Iso-Britanniasta, Uudesta-Seelannista, Skotlannista, Yhdysvalloista, Ranskasta, Saksasta, Suomesta, Belgiasta, Japanista, Ruotsista ja Norjasta. Eniten Mustia hevosia tulee hyvin perinteiseen tapaan Ranskasta, Saksasta ja Yhdysvalloista, joista kaikista saapuu jopa viisi kilpailijaa.

Kun suoraan finaalissa edustavat Kanadan ja Alankomaiden kansalliset mestarit lasketaan mukaan, on mahdollista että finaalissa tullaan näkemään tänä vuonna jopa 14 eri maan edustajia!